Juhlaleiripäivät Kiilopäällä

Tuomo Jantunen ke 27. kesäkuuta 2018 09.00.00

Suomen Ladun 50. Leiripäivät järjestettiin Kiilopäällä kesä-heinäkuun vaihteessa 2007. Tunturissa järjestettävistä leiripäivistä oli ollut puhetta parikymmentä vuotta, mutta aina se oli kaatunut siihen, että Kiilopään alueelta ei löytynyt kunnollista  kenttätilaa lentopalloilijoille eikä kyykän heittäjille. Myös sisämajoitustilaa puuttui.

Nyt tätä kaikkea oli, kun keskuksen läheisyydessä ollut likavesiallas saatiin täytettyä uuden maantien kaivamisesta saadulla kiviaineksella ja kunnollisella soralla sekä päällystettyä kivituhkalla. Kentät olivat erinomaisessa kunnossa leiripäivien alkaessa. Myös majoitustilaa oli riittävästi uusien mökkien valmistumisen jälkeen. Ja majoittuihan suurin osa leiriläisistä telttoihin ja matkailuvaunuihin/autoihin. Suomen Ladun ensimmäiset leiripäivät napapiirin pohjoispuolella olivat valmiit alkamaan.

Leiripäivien osanottajamäärät olivat laskeneet viimeisten vuosien aikana, ja arveltiin laskua tapahtuvan lisää nytkin hyvin pitkien kulkumatkojen vuoksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan väkeä saapui saman verran kuin edellisille leiripäiville eli reilut 650 henkilöä. Kiilopää kiinnosti jäsenistöä.

Ohjelma oli suunniteltu sisältämään lappilaista eksotiikkaa. Oli mielenkiintoista lasten ohjelmaa Tunturi-Tiinan kanssa. Alue tarjosi huikeat vaellus- ja suunnistusmaastot. Ei myöskään unohdettu uusinta Ladun avausta eli geokätkentää. Leiripäivien järjestelyistä vastannut Johanna Zingelmann (nyk. Yli-Opas) kertoi, että ”vaikka sää ei meitä suosinut, niin tunnelma oli katossa – ja kattona oli taivas”.

Erityisiä muistoja syntyi, kun latuyhdistykset kisailivat 1. Tunturipurouinnin SM-kilpailuissa. Siinä nähtiin, kuinka voittajajoukkueen ankkuri Eki Karlsson toi Suomen Ladun hallituksen joukkueen voittajana maaliin.  Se oli samalla tapahtuma, jossa Eki debytoi Suomen Ladun uutena toiminnanjohtajana ja osoitti sitkeytensä: ”Oli yksi elämäni kovimmista kilpailuista”, hän kertoi.

Mielenkiintoinen oli myös Kiilopään ensimmäisen johtajan Aarno ”Aslak” Peltosen johtama tunturiretki, jonka aikana hän ulvotti seutukunnan susia ja tilasi tuona valoisana kesäyönä myös revontulet taivaalle. Kaikki tämä oli ennenkuulumatonta ja -näkemätöntä.

Tunturi-Tiina on Metsämörrin kaveri, ja häneen saivat lapset tutustua Kiilopään tunturipoluilla. Metsämörriohjaajat olivat suunnitelleet ohjelman. Myös nuorisotoimikunta oli aktiivisesti mukana Katja Rouvarin johdolla, kun nuoriso kokoontui omalle iltanuotiolle.

Sykähdyttävää oli kokea leirikirkko turvekammissa, johon ahtautui lähes 100 sanankuulijaa ja iloisesti veisaavaa latulaista. Kirkonmenoihin johdatteli pastori Antti Yli-Opas samalla säestäen kitarallaan leirikirkkoa.

Leiripäiville osallistui vanhoja kävijöitä, joista merkittäviä kunniavieraita olivat Reijo Mauno Kuusankoskelta (50.kerta), ”karavaanarilatulainen” Veijo Rahikainen (48. kerta) ja Raimo ja Sirpa Niklander Helsingistä (46. kerta) ja ”ikuisesti” järjestelytehtävissä mukana ollut Leo Saarinen Jyväskylästä (45. kerta). Mutta erityisen paljon oli ensikertalaisia ja heitä, jotka halusivat tutustua Suomen Ladun tunturikeskukseen – Kiilopäähän.

 




Tuomo Jantunen

"Vaikka sää ei meitä suosinut, niin tunnelma oli katossa – ja kattona oli taivas.”

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:

Muistot

Ihanat leiripäivät ja tulihan sitä osallituttua purouinnin viestiin kaiken muun lisäksi. Ja esiteltyä tulevalle toiminnanjohtajalle Tuomon kanssa Pohjan Ukko, jonne Juankosken Kuntoilijat majoittuivat.

- 27.06.2018

Paljon talkoolaisia

Monipuolisen ohjelman järjestäminen leiripäivillä vaati aina runsaasti talkooväkeä. Mutta aina vapaaehtoisia löytyi. Niin myös Kiilopäällä, jossa työskenteli reilut 80 henkeä plus Kiilopään ja Suomen Ladun palkattu väki. Hienoja muistoja. TJ.

- 27.06.2018

Arkisto

  • marraskuu >

  • Suomen suurimmat pipokaupat
  • Lapissa tarvitaan tekijöitä
  • lokakuu >

  • Koekeskus Kiilopää
  • Haku-Veikon kanssa eksyksissä
  • Hostellikin Kiilopäällä
  • Kovaa kilpaa tunturissa
  • Älä jätä jätettä
  • syyskuu >

  • Autiotupien säännöistä sekä ohjeita että väittelyä
  • Susivihkiäiset Kiilopäällä
  • Terveydeksi!
  • Luonnollisia ihmeitä Kiilopäällä
  • elokuu >

  • Suomen suosituin tunturikeskus – Kiilopää
  • Lapset ja nuoret Kiilopäätä valloittamassa
  • Ilmaista majoitusta Kiilopäällä!
  • Ehdottomasti Jäämerelle!
  • Suomen ensimmäinen maastopyöräkeskus syntyy
  • heinäkuu >

  • Portti Urho Kekkosen kansallispuistoon
  • Kohuttu tie
  • Motoristit ja Caravaanarit Kiilopäällä
  • Kiilopää ilman itikoita?
  • kesäkuu >

  • Juhlaleiripäivät Kiilopäällä
  • Juhannusyö on täynnä taikaa
  • Vanha vaellusreitti
  • Kokoontumiskivi
  • toukokuu >

  • Ronskit jäljet kansallispuistoon
  • Kiilopään opaskoulutuksesta
  • Tunturivaellukset olleet tiivistä kouluttamista
  • Suomen ensimmäiset matkailu- ja retkeilyoppaat valmistuivat Kiilopäällä
  • Kiilopään verkostoituminen eduskunnan kanssa
  • huhtikuu >

  • Hiihtokokouksia ja esityksiä kansallispuistolle
  • Mitä mukaan Lapin hiihtovaellukselle?
  • Lomaviikko vai ahkio- tai rinkkaretki
  • Saariselän vapaaehtoinen pelastuspalvelu syntyi Kiilopäällä
  • maaliskuu >

  • Tunturivaeltajan viisi käskyä
  • Kiilopään uskollisia ystäviä – Kaikkialla maailmassa
  • Hiihdetään Kiilopäälle
  • Kiilopään ultramaraton vaatii kuntoa ja taitoa
  • helmikuu >

  • Lumenveisto tuli Lappiin SM-kilpailujen myötä
  • Arktisen rakentamisen maailmanennätys
  • Saariselän Sanomista oli apua tunturissa
  • Saariselän sää yllättää hiihtäjät
  • tammikuu >

  • Tehdään mitä vaan, mutta Kiilopäätä ei suljeta
  • Paljon kysymyksiä ja väitteitä Dominickista
  • Kilpailu- ja seikkailuhenki sai yliotteen Dominickistä, osa 3/4
  • Dominick Saariselän ja Suomen Lapin markkinoijana, osa 2/4
  • Dominick lisäsi vauhtia Saariselällä, osa 1/4
  • joulukuu >

  • Kiilopää eli ”Paljaslaki” on vaihtanut usein nimeään
  • Miksi Kiilopään joulupukilla on naamari?
  • Tunturikuolemat ovat järkyttäneet
  • Savusauna on pyhä paikka
  • marraskuu >

  • Suomen Ladun vuosikokous Kiilopäällä
  • Lappi ja Kiilopää on oiva juhlapaikka
  • Tunturipalvelut kehittyneet Lapissa
  • Opastusta kansallispuistoon: Saariselältä, Tankavaarasta vaiko Kiilopäältä?
  • Miksi Ranskan ampumahiihto on huipulla?
  • lokakuu >

  • Ensilumen hiihdot – näin minä olen kokenut
  • Saariselän latujen valaisu
  • Ensilumien hiihtokeskus syntyi
  • Tunturiluudalla oli töitä
  • syyskuu >

  • Erävaelluskisat Kiilopään ja Saariselän markkinoimiseksi
  • Maurin päivänä Kiilopäällä
  • Saariselän tuhoisin tulipalo
  • Mikä ihmeen lahjoittajataulu?
  • elokuu >

  • Lappi on yhdistänyt monta pariskuntaa
  • Saariselän paras kämppä
  • Sompio – Saariselän suurin nuorisotapahtuma
  • Tansanialaiset töissä UK-kansallispuistossa
  • Hulluista ideoista hyviäkin tuotteita
  • heinäkuu >

  • Tunturimajat-lomaosakkeet oli uusi ladunavaus
  • Suositut esiintyvät taiteilijat Kiilopäällä
  • Useita sävellyksiä syntynyt Kiilopäällä
  • Kiilopää innostaa luovuuteen
  • kesäkuu >

  • Taiteilija-talonmies Olavi Kero luonnontulkitsijana
  • Tasa-arvoista opastusta Kiilopäällä
  • Aapo oli ”hitaasti lämpenevää sorttia”
  • Karhu-Aulis Kiilopäällä
  • toukokuu >

  • Ladun avaaminen Kiilopäällä alkoi 1963
  • Moni johtaja koki Kiilopään kovaksi haasteeksi
  • Haasteellinen tehtävä: Kiilopään johtaja
  • Aslakin jutut värittäneet Kiilopäätä sen alkumetreistä alkaen
  • Latuyhdistykset laajentamassa Lapin talvisesonkia
  • huhtikuu >

  • Luppo-Matti (1936-2003)
  • Suomun Ruoktu toimi jo Lönnrotin aikana majapaikkana
  • UKK aloitti presidenttien hiihdot Kiilopäällä
  • maaliskuu >

  • Imatran Lapinkävijät Saariselän pioneereina
  • Tietoa blogista

    Kiilopään Kiehisiä -blogissa tarinoidaan ja muistellaan menneitä. Pääosassa on Kiilopää, Urho Kekkosen kansallispuistossa sijaitseva tunturi ja sen läheisyyteen vuosikymmenten aikana rakentunut tunturikeskus. 

    Blogin on tuottanut Suomen Latu.

    Suomen Latu

    Kiilopää