UKK aloitti presidenttien hiihdot Kiilopäällä

Tuomo Jantunen ke 12. huhtikuuta 2017 09.00.00

Kiilopään ystävät iloitsivat siitä, että Kiilopää oli tasavallan presidentin maakuntakierrosten ohjelmassa nyt talvella 2017. Tuohon käyntiin liittyi monipuolista ohjelmaa Suomen Ladun ”pääoppaiden” johdolla. Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio nauttivat Kiilopään tunnelmasta ja liikkumisesta tunturissa.

Presidentti Niinistö liikkui samoilla laduilla kuin tasavallan presidentti Urho Kekkonen 36 vuotta aikaisemmin. UKK toimi silloin presidenttien sarjassa ”ladun avaajana”.

Kiilopään vastavalmistunut palvelukeskus otettiin juhlavasti käyttöön palmusunnuntaina 1981. Ohjelma oli arvokas: musiikkia, puheita ja onnitteluja riitti. Samana aamuna oli myös suora Niilo Tarvajärven vetämä Tarvan aamukahvilähetys uudesta salista. Maaherra Asko Oinas oli paikalla. Kutsu tähän Suomen Ladun suureen juhlaan lähetettiin myös tasavallan presidentille.

Edellisenä syksynä Suomen Latu ry kävi onnittelemassa presidentti Urho Kekkosta Helsingissä hänen 80-vuotispäivänään ja luovutti hänelle ”maailman paksuimman kirjan” (75 cm ja 32 kg) eli onnitteluadressin, johon hiihtäjät olivat kautta Suomen raapustaneet nimensä talven 1980 laturetkillä. Laturetkillä kävi tuona hyvänä hiihtotalvena 225 000 onnittelijaa. Kiilopäälläkin oli yksi nimien keruupiste ja adressiin saatiin talven aikana vanhan päärakennuksen aulassa noin 3000 nimeä. S

illoin syksyllä presidentille kerrottiin Kiilopään uudistumisesta. Hän lupasi tulla tutustumaan, jos kunto vain kestää. Olihan tunnettua, että presidentti kävi säännöllisesti joka kevät hiihtämässä Lapissa – yleensä Käsivarren tuntureilla.

Saapuminen ei onnistunut palmusunnuntaina, mutta käyntikohteena oli nyt kuitenkin Kilpisjärven sijaan Kiilopään-Saariselän maisemat ja majoittuminen Saariselällä. Mukana oli pieni seurue ja tietysti myös maaherra Asko Oinas, joka tunsi Suomen Ladun erinomaisesti, koska oli pitkän ajanjakson järjestön neuvottelukunnan puheenjohtaja.

Suomen Ladun puheenjohtaja Teemu Salonen esitteli Suomen Latua ja Kiilopään Eräkeskusta, kuten sen nimi silloin oli. Asiasta syntyi erittäin vilkas keskustelu. Sen päätteeksi presidentti totesi pitävänsä Suomen Ladun toimintaa ja saavutuksia erittäin merkittävänä. Seurueen jäsenet yhtyivät tähän ja perustelivat sanomaansa monipuolisin esimerkein: ”Suomen Ladun on aktiivisella toiminnallaan ansaittava se, minkä monet saavat muilla perusteilla.”

Esillä oli myös presidentin kunto ja hiihtokilometrit.

”Jos minusta sanotaan, että minä olen terve mies, siinä saattaa olla paljon väärääkin arviointia. Mutta vaikkapa sairaanakin minä olen kovin kiitollinen siitä, että saan tehdä tällaista ´työtä´ – hiihtämistä, jolle te olette minut ohjanneet”, lausui UKK vierailun päätteeksi.

Jo autoonsa siirryttyään presidentti avasi vielä auton ikkunan ja lausui ”antavansa suuren arvon Suomen Ladun vapaaehtoiselle palvelutyölle, joka on vaatinut ja vaatii runsaasti työtä ja uhrauksia, mutta ilman sitä arvokkaat suorituksenne eivät olisi mahdollisia.”

Tämä Kiilopään vierailu ikuistettiin Latu ja Polku -lehteen ja tietysti myös lehden kansikuvaan. Paljon tuli palautteita ja myös negatiivisia palautteita, koska lehden taittaja oli laittanut kansikuvan väriksi juhlavan mustan, jolla sitten ympäröitiin tuo kuva Kiilopään salissa. Kun sitten puoli vuotta myöhemmin tarkasteltiin tuota kuvaa, ymmärrettiin, että viimeistä kertaa UKK ladulla ja Lapissa tuolloin oli.

 




Tuomo Jantunen

Kiilopää on ollut vuosikymmeniä tasavaltamme presidenttien vierailukohde.

Arkisto

  • syyskuu >

  • Susivihkiäiset Kiilopäällä
  • Terveydeksi!
  • Luonnollisia ihmeitä Kiilopäällä
  • elokuu >

  • Suomen suosituin tunturikeskus – Kiilopää
  • Lapset ja nuoret Kiilopäätä valloittamassa
  • Ilmaista majoitusta Kiilopäällä!
  • Ehdottomasti Jäämerelle!
  • Suomen ensimmäinen maastopyöräkeskus syntyy
  • heinäkuu >

  • Portti Urho Kekkosen kansallispuistoon
  • Kohuttu tie
  • Motoristit ja Caravaanarit Kiilopäällä
  • Kiilopää ilman itikoita?
  • kesäkuu >

  • Juhlaleiripäivät Kiilopäällä
  • Juhannusyö on täynnä taikaa
  • Vanha vaellusreitti
  • Kokoontumiskivi
  • toukokuu >

  • Ronskit jäljet kansallispuistoon
  • Kiilopään opaskoulutuksesta
  • Tunturivaellukset olleet tiivistä kouluttamista
  • Suomen ensimmäiset matkailu- ja retkeilyoppaat valmistuivat Kiilopäällä
  • Kiilopään verkostoituminen eduskunnan kanssa
  • huhtikuu >

  • Hiihtokokouksia ja esityksiä kansallispuistolle
  • Mitä mukaan Lapin hiihtovaellukselle?
  • Lomaviikko vai ahkio- tai rinkkaretki
  • Saariselän vapaaehtoinen pelastuspalvelu syntyi Kiilopäällä
  • maaliskuu >

  • Tunturivaeltajan viisi käskyä
  • Kiilopään uskollisia ystäviä – Kaikkialla maailmassa
  • Hiihdetään Kiilopäälle
  • Kiilopään ultramaraton vaatii kuntoa ja taitoa
  • helmikuu >

  • Lumenveisto tuli Lappiin SM-kilpailujen myötä
  • Arktisen rakentamisen maailmanennätys
  • Saariselän Sanomista oli apua tunturissa
  • Saariselän sää yllättää hiihtäjät
  • tammikuu >

  • Tehdään mitä vaan, mutta Kiilopäätä ei suljeta
  • Paljon kysymyksiä ja väitteitä Dominickista
  • Kilpailu- ja seikkailuhenki sai yliotteen Dominickistä, osa 3/4
  • Dominick Saariselän ja Suomen Lapin markkinoijana, osa 2/4
  • Dominick lisäsi vauhtia Saariselällä, osa 1/4
  • joulukuu >

  • Kiilopää eli ”Paljaslaki” on vaihtanut usein nimeään
  • Miksi Kiilopään joulupukilla on naamari?
  • Tunturikuolemat ovat järkyttäneet
  • Savusauna on pyhä paikka
  • marraskuu >

  • Suomen Ladun vuosikokous Kiilopäällä
  • Lappi ja Kiilopää on oiva juhlapaikka
  • Tunturipalvelut kehittyneet Lapissa
  • Opastusta kansallispuistoon: Saariselältä, Tankavaarasta vaiko Kiilopäältä?
  • Miksi Ranskan ampumahiihto on huipulla?
  • lokakuu >

  • Ensilumen hiihdot – näin minä olen kokenut
  • Saariselän latujen valaisu
  • Ensilumien hiihtokeskus syntyi
  • Tunturiluudalla oli töitä
  • syyskuu >

  • Erävaelluskisat Kiilopään ja Saariselän markkinoimiseksi
  • Maurin päivänä Kiilopäällä
  • Saariselän tuhoisin tulipalo
  • Mikä ihmeen lahjoittajataulu?
  • elokuu >

  • Lappi on yhdistänyt monta pariskuntaa
  • Saariselän paras kämppä
  • Sompio – Saariselän suurin nuorisotapahtuma
  • Tansanialaiset töissä UK-kansallispuistossa
  • Hulluista ideoista hyviäkin tuotteita
  • heinäkuu >

  • Tunturimajat-lomaosakkeet oli uusi ladunavaus
  • Suositut esiintyvät taiteilijat Kiilopäällä
  • Useita sävellyksiä syntynyt Kiilopäällä
  • Kiilopää innostaa luovuuteen
  • kesäkuu >

  • Taiteilija-talonmies Olavi Kero luonnontulkitsijana
  • Tasa-arvoista opastusta Kiilopäällä
  • Aapo oli ”hitaasti lämpenevää sorttia”
  • Karhu-Aulis Kiilopäällä
  • toukokuu >

  • Ladun avaaminen Kiilopäällä alkoi 1963
  • Moni johtaja koki Kiilopään kovaksi haasteeksi
  • Haasteellinen tehtävä: Kiilopään johtaja
  • Aslakin jutut värittäneet Kiilopäätä sen alkumetreistä alkaen
  • Latuyhdistykset laajentamassa Lapin talvisesonkia
  • huhtikuu >

  • Luppo-Matti (1936-2003)
  • Suomun Ruoktu toimi jo Lönnrotin aikana majapaikkana
  • UKK aloitti presidenttien hiihdot Kiilopäällä
  • maaliskuu >

  • Imatran Lapinkävijät Saariselän pioneereina