Tänä päivänä puhutaan Lapin matkailun voimakkaasta kasvusta. Se perustuu pitkälti puhtaan luonnon vetovoimaan. Kiilopään perustamisen aikoihin eli 55 vuotta sitten tähän samaan asiaan puuttui Tunturiladun aktiivinen toimija ja sittemmin pitkäaikainen puheenjohtaja Antero Tarvainen. Hän kirjoitti: ”Lapinhulluus elää tänään voimakkaana. Talvipäivien kääntyessä keväisiksi valtaa vanhankin kairankävijän hohtavien hankien odotuksen lumo…”

Miksi Lappiin? Antero jatkaa: ”Meitä tunturihiihtäjiä katsellaan täällä kotimaisemissa vähän kummeksuen, mutta vuosi vuodelta sankkenevin joukoin me sinne tunturille kuitenkin tulvimme – kuntoutumaan, virkistymään ja virittymään.”

Vuosien aikana näitä ”hulluuden” kuvauksia on tullut runsaasti Suomen Ladun toimistoon. Vain harva niistä on päässyt Latu ja Polku -lehden palstoille. Yksi värikkäimmistä tämän tarttuvan taudin kuvauksista oli Epi-retkeilijän tarina. Hän kertoi 35 vuotta sitten, kuinka salakavalasti tauti iskee. Hänen mukaansa sitä ei itse edes aina tajua: ”Se itää ja puhkeaa äkillisesti, eikä sen aiheuttajaa varmuudella tunneta…”

Epi kertoo, että ensioireita on havaittavissa jo syksyllä valkeiden lumihiutaleiden putoillessa etelän mustaan ja märkään maahan. Tämän lapinhullun mukaan valon palatessa Pohjolaan tauti on kohonnut huippuunsa lapinkuumeeksi, johon ei auta mikään muu kuin paluu tunturiin.

Toimittaja ja lapinkävijä Antero Rautio kuvasi taudin tarttumisen prosessia Ladun 50-vuotisjuhlajulkaisussa, eli miten ja miksi lapinkuume tarttuu nimenomaan Kiilopäällä: ”Kun nouset tälle huipulle ja kierrät lakimerkin kolmeen kertaan paranemisen toive mielessäsi. Täällä tunturin henget ovat suopeita; hangen ja taivaan toisiinsa yhtyvään valkeuteen katoavat kaikki paineet…”

Kiilopää on Anteron selvityksen perusteella elämäntapa. Siellä monet aidot Lapin tunnelmat nousevat päällimmäisiksi ja puhuttelevat tunturiin saapuvaa. Tauti tarttuu varmasti ja se vain pahenee uudestaan saapuvien keskuudessa. Mutta vähitellen Kiilopäällä kaikki oireet katoavat. Tämä kaikki Lapin matkailukohteet kiertänyt toimittaja ehdotti 30 vuotta sitten, että Kiilopään lippu pitäisi nostaa päärakennuksen katolle ja siinä lukisi nykyaikaisittain: ”I LOVE KIILOPÄÄ.” Jos sitä lippua kuvaa pois lähtiessä, pysyvät taudin bakteerit tallessa!

Lapinhulluudesta ja lapinkuumeesta sekä näiden vaarallisten tautien hoidosta siirryttiin seuraavina vuosina puhumaan enemmän stressilomista. Tero Heiska esitteli jäsenkunnalle, kuinka tärkeää on työssä olevalle ihmiselle pitää aktiivinen liikuntaloma Lapissa: ”Tarvitaan vähän etäisyyttä ja tarvitaan uudet maisemat. Stressi on hoidettavissa Kiilopäällä. Ja se hoito on syytä tehdä joka vuosi.” (TH 1989)

Lapin Kaste on tuttu rituaali useimmille Lapissa ja Kiilopäällä käyneille. Sen sisältö vaihtelee paljon sen mukaan, kuka on kastajana. Se on ollut mieliinpainuva ilta varsinkin niille, jotka ovat olleet Voitto ”Vote” Penttisen sopulilaumassa. ”Onhan se viihdeilta, mutta siinä pitää olla paljon asiaa luonnosta. Ilta on tarujen virittämää…” Samaa mieltä on myös toinen Lapin Kasteen veteraani Aarno ”Aslak” Peltonen, joka vei porukat usein Kiilopään huipulle tähän ikimuistoiseen seremoniaan.

Erityisesti ulkomaalaisten ”saaminen omaan tokkaan” innostaa seremoniamestaria. Kun Armi ja Timo Palonoja ottivat Viron pääministeri Edgar Savisaaren ”Armin tokkaan” ja pykälsivät suurella lapinleukulla korvamerkin, oli juhlallinen hetki huipussaan. Niin tuli Edgarista ja koko Viron hallitusporukasta Kiilopään ystäviä joulukuussa 1991 turvekammi Maahisen illassa ja lapinkuume hieman hellitti.