Lumitaide ilahduttaa Kiilopäällä

17.12.2019

Hymy tai jopa nauru irtoaa teoksen äärellä. Silloin jää- ja lumitaiteilija Veijo Oinonen kokee onnistuneensa.Konkariveistäjälle ihmisten reaktiot ovat tärkeitä. Hänen taiteensa herää eloon juuri vuorovaikutuksessa.

Toisinaan siihen tarvitaan kännykkäkamera, takapuolituntuma. Lapset kiipeävät Oinosen ja hänen puolisonsa Helena Korhosen tekemän liukumäen lumisia portaita. Pienimmille kipuaminen on kunnon ponnistus, mutta laskettuaan he nousevat yhä uudelleen. Vanhemmat kehottavat lasta mukaansa, mutta hän kipuaa ”vielä kerran”. Sitten hän laskee ja nousee ”vielä yhden kerran”.

– Se palkitsee. En ole turhaan tehnyt veistosta, Oinonen sanoo.

Viime vuonna he rakensivat Kiilopäälle lumilinnan, josta liuku alkoi. Linnan seinistä piti tehdä isot, jotta teos olisi turvallinen myös pienille. Tänä vuonna päärakennuksen eteen syntyi hieman matalampi mäki, josta voi laskea jotakuinkin mihin suuntaan vaan. Seinämiä ei tarvittu, joten aikaa jäi useampaan veistokseen.

Lumilinnan nähneet tietävät, että Oinosen lumiteos on muutakin kuin mäki. Ensimmäisissä lumenveiston SM-kisoissaan hän teki joukkueensa kanssa Nalle Puhin kutomassa pitkää kaulaliinaa, joka tarjosi lapsille liu’ut.

Teoksesta arvioitiin taiteellisuus, toiminnallisuus, kiehtovuus, turvallisuus ja sopvuus lasten leikkeihin. Lapset liukuivat – ja lajista vain vuotta aiemmin innostunut Oinonen sai neljännen sijan.

– Se oli tietysti aika kovan luokan juttu, Oinonen sanoo.

Vuoden 1989 kisa osoittautui vasta aluksi. Suunnitelmia, veistoksia ja kokemusta kertyi. Oinonen veisti joukkueensa kanssa kahdeksan SM-titteliä lumesta ja muita mitaleja kertyi yhteensä suunnilleen saman verran.

Myös talven kovin materiaali jää on muotoutunut kahden parimestaruuden arvoisesti. Viime keväänä Oinonen veisti jäästä sepän. Se toi henkilökohtaisen Suomen mestaruuden.

Pakkasen hahmot

Marraskuun lopulla Kiilopäälle syntyi paljon muutakin kuin muumien vartioima liukumäki. Lumialttarin äärellä tuntureille laskeutuu joulun rauha. Jäinen läskipyörä vihjaa vuokraamon sijainnista.

On Hemuli, Nuuskamuikkunen, hattivatteja, muumihahmot hehkuvan takan äärellä, jäinen jääkarhu, susiperhe, lumiukko ja kani. Loput jätettäköön yllätyksiksi.

Oinonen veistää Kiilopäällä mielellään.

– Täällä on hyvät olosuhteet: puhdas lumi ja pakkasta. Jos säät suosivat, veistokset säilyvät jopa kuukausia,sillä niitä ei tuhota. Palaute palkitsee. Ihmiset  tulevat tänne hakemaan elämyksiä ja tämä on yksi osa sitä.

Veistäjä nautti pitkistä päivistä, joita hän teki Kiilopäällä. Toisinaan hän aloitti vaimonsa kanssa seitsemältä ennen aamupalaa.

– Uppoudun työhön, kun ryhdyn tekemään. Pyrin tekemään yhteen menoon ja teen pitkiä päiviä.

Oinonen kiitteli Suomen Latu Kiilopäätä vuosien mittaan saamastaan avusta. Mestarilta jää enemmän aikaa teoksiin, kun muut osallistuvat lumen polkemiseen tiiviiksi kuutioiksi sekä nostavat jään Kiilopurosta työpaikalle.

Puoliso Helena Korhosen käsialaa ovat esimerkiksi Kiilopään hattivatit. Korhonen on veistänyt selvästi Oinosta vähemmän, mutta osallistuu Oinosen työhön vaikkapa siirtämällä veistossa irtoavaa lunta sivuun.

Yksinkertaiset työkalut

Kiilopäällä Oinonen uurasti kymmenen päivää. Miten 68-vuotias veistäjä pystyi intensiiviseen työtahtiinsa?

– Olen pitänyt kunnostani huolta. Ei sitä muuten jaksaisi. Silti täällä mennään ylikierroksilla, mikä vaikuttaa jopa uneen. Toisaalta ajatukset ovat kirkkaina, kun herään vaikkapa kolmelta yöllä. Silloin suunnittelen. Yöllä ovat tulleet parhaat ideat SM-kilpailuihinkin.

Oinonen korostaa suunnittelun merkitystä. Kolmenkymmenen veistovuoden jälkeen täysin uusien ideoiden kehittäminen onkin jopa teoksen vaativin osuus.

Lumeen muodot syntyvät muutamalla itse tehdyllä yksinkertaisella työkalulla. Kaksi käyrää ja yksi suora veistoterä sekä niiden varret ovat tärkeimmät. Jään työstössä myös sähkösaha ja erilaiset moottoroidut jyrsimet kuuluvat pakkiin.

– Niillä saa hyvinkin nopeasti jälkeä ja pystyy tekemään hienoja yksityiskohtia, Oinonen kertoo.

Aivan alkuun pääsee kuitenkin olosuhteisiin reagoimalla. Hyvät hanskat, nuoskakeli ja lapsenmielisyys riittävät hienoihin lumiukkoihin ja -linnoihin.
Tasavärisen lumen hahmot syntyvät muodoista, valosta ja varjosta. Silti Oinonen käyttää harvakseltaan erikoisvalaistusta lumiteoksiinsa. Läpinäkyvään teräsjäähän hän yhdistää usein sinistä valoa, sillä se antaa syvyyttä teokseen.

Kiilopäästä on tullut Oinoselle lähes jokavuotinen perinne. Onpa hän veistänyt tunturien kupeessa myös SM-mitalin, ”muistaakseni hopean”. Kiilopään parkkipaikalle portin puoleiseen yläkulmaan nousi Ansaittu nautinto.

Siellä oli lumesta tehty laavu, jossa nukkui ihmishahmo makuupussissa. Rinkka nojasi laavun seinään ja miljööseen kuuluivat kirves, halkopino ja nuotio. On helppo kuvitella, että talviretkeilijän kasvoille levisi hymy.

Teksti: Tomi Savolainen

Kuvat: Sinna Piesanen