Kiilopään Tunturihaaste vie osallistujansa vaelluksille Urho Kekkosen kansallispuistoon. Reittivaihtoehtoja löytyy kolmen päivän vaelluksesta koko viikon haasteeseen. Voit vaeltaa päivän taipaleen joko oppaan vetämässä ryhmässä tai itseksesi. Leirissä kelpaa tunnelmoida kuljettua päivää ja ennakoida huomista.

Kaikki vaeltajat lähtevät liikkeelle Suomen Latu Kiilopäältä ja palaavat samaan paikkaan. Reittivaihtoehtoja on kolme: Luirojärven kierros  75 km, Tuiskukurun kierros 55 km, ja Rautulammen kierros 25 km. Päivämatkan voi kulkea joko oppaan johdolla porukassa tai omaa tahtiaan. Eri matkojen vaeltajat lähtevät liikkeelle Kiilopäältä eri päivinä. Lyhyempien vaellusreittien yöpymispisteillä on iltaohjelmaa, mm. retkeilytaitoja, kehonhuoltoa, revontuliin ja tähtiin tutustumista sekä tulistelua.

Kaikkien vaeltajien maaliintulo ja yhteinen päätösjuhla on lauantaina 9.9.

Aikataulu

Lauantai

klo 14-16 Tapahtuman infopiste päärakennuksen aulussa tai kelin salliessa ulkona pääoven edessä

klo 16- Tapahtuman avajaisilta, Luirojärven kierroksen 7 päivässä vaeltavien kokoontuminen ja alkuinfo turvekammi Maahisessa.

Mahdollisia vuokravarusteita voi noutaa klo 18 saakka.

Ensimmäinen yö yövytään Kiilopäällä teltoissa. Kiilopäällä on mahdollista yöpyä lisämaksusta ennen lähtöä tai palatessa myös mökeissä, hostellissa tai hotellissa. Varaa halutessasi majoitus netissä tai sähköpostilla kiilopaa@suomenlatu.fi.

Saunat ovat lämpimänä klo 16-20.

Voit jättää tavaroita viikon ajaksi säilöön Kiilopään tunturikeskukselle. Mikäli tulet lentäen, voit ostaa kaasukeittimeen kaasun paikan päältä.


Sunnuntai

klo 10 Luirojärven kierroksen (7 päivää) vaeltajien yhteislähtö Urho Kekkosen kansallispuiston portilta.

Maanantai

Klo 16 Tuiskukurun kierroksen vaeltajien kokoontuminen ja alkuinfo turvekammi Maahisessa.

Mahdollisia vuokravarusteita voi noutaa klo 18 saakka.

Ensimmäinen yö yövytään Kiilopäällä teltoissa. Kiilopäällä on mahdollista yöpyä lisämaksusta ennen lähtöä tai palatessa myös mökeissä, hostellissa tai hotellissa. Varaa halutessasi majoitus netissä tai sähköpostilla kiilopaa@suomenlatu.fi.

Saunat ovat lämpimänä klo 16-20.

Voit jättää tavaroita viikon ajaksi säilöön Kiilopään tunturikeskukselle. Mikäli tulet lentäen, voit ostaa kaasukeittimeen kaasun paikan päältä.


Tiistai

klo 10 Tuiskukurun kierroksen vaeltajien yhteislähtö Urho Kekkosen kansallispuiston portilta.

Klo 16 Luirojärven kierroksen neljässä päivässä vaeltavien kokoontuminen ja alkuinfo turvekammi Maahisessa.

Mahdollisia vuokravarusteita voi noutaa klo 18 saakka.

Ensimmäinen yö yövytään Kiilopäällä teltoissa. Kiilopäällä on mahdollista yöpyä lisämaksusta ennen lähtöä tai palatessa myös mökeissä, hostellissa tai hotellissa. Varaa halutessasi majoitus netissä tai sähköpostilla kiilopaa@suomenlatu.fi.

Saunat ovat lämpimänä klo 16-20.

Voit jättää tavaroita viikon ajaksi säilöön Kiilopään tunturikeskukselle. Mikäli tulet lentäen, voit ostaa kaasukeittimeen kaasun paikan päältä.

Keskiviikko

klo 10 Luirojärven kierroksen vaeltajien yhteislähtö Urho Kekkosen kansallispuiston portilta.

Klo 16 Rautulammen kierroksen vaeltajien kokoontuminen ja alkuinfo turvekammi Maahisessa.

Mahdollisia vuokravarusteita voi noutaa klo 18 saakka.

Ensimmäinen yö yövytään Kiilopäällä teltoissa. Kiilopäällä on mahdollista yöpyä lisämaksusta ennen lähtöä tai palatessa myös mökeissä, hostellissa tai hotellissa. Varaa halutessasi majoitus netissä tai sähköpostilla kiilopaa@suomenlatu.fi.

Saunat ovat lämpimänä klo 16-20.

Voit jättää tavaroita viikon ajaksi säilöön Kiilopään tunturikeskukselle. Mikäli tulet lentäen, voit ostaa kaasukeittimeen kaasun paikan päältä.

Torstai

klo 10 Rautulammen kierroksen vaeltajien yhteislähtö Urho Kekkosen kansallispuiston portilta.

Lauantai

klo 12-16 Paluu maastosta Kiilopäälle, pientä purtavaa (kuuluu tapahtuman hintaan) ja maaliintulojuhla pop up Kotakahvila Maahisessa.

klo 17.30-20 Savusauna

Halutessasi voit yöpyä vielä yhden yön teltassa Kiilopäällä tai varata majoituksen sisätiloista. Meiltä löydät hotelli-, hostelli- ja mökkimajoitusta.




Kiilopää pidättää oikeudet muutoksiin.