Rautulammen kierros

22 km | vaativa

Rautulammen kierrokselle lähtiessä on oltava hieman tarkkana. Kiilopään lähtöportin jälkeen reitit risteävät kolmelle taholle. Varsin helposti Rautulammelle halajava päätyy reitille, joka johtaa Kiilopään huipulle. Rautulammen ja Suomunruoktun suunta on kaikkein oikeanpuoleisin.

Niilanpään päivätuvalle asti eli ensimmäiset 4 km helppokulkuinen reitti kulkee metsänrajan tuntumassa. Sitten siirrytään pitkäksi aikaa avotunturiin. Puolitoista kilometriä Niilanpään tuvan jälkeen tullaan viittaristeykseen, jossa Rautulammen kierros kääntyy vasemmalle. Suoraan jatkuu Suomunruoktun ja Luirojärven suuntaan johtava merkitsemätön polku. Niilanpään jälkeen reitti käy kivisemmäksi. Matkalla Rautulammelle ylitetään Suomujoen kaksi kaukaisinta latvahaaraa, joista seuraa laskua ja nousua. Näiden jälkeen noustaan Rautulammen lounaispuoliselle Raututunturien 475-metriselle laelle, josta aukeaa Kiilopään rengasreittien vaikuttavin maisema Saariselän sydäntuntureille. Kun Kiilopäältäkin näkee erämaista Sokostin seudun tunturijonostoa, täältä samat tunturit näyttävät olevan jo merkittävästi lähempänä.

Rautulampi on sievä lampi tunturien sylissä. Tyynenä päivänä näkymä lammesta laskevan Rautuojan luusuasta lammelle ja siitä peilautuville tuntureille on lumoava.

Rautulammen palaneen päivätuvan tilalle rakennettiin vuonna 2021 retkeilijöitä palvelemaan uusi päivätupa, autiotupa ja varaustupa. Rautulammen ympäristö on kierroksen kohokohta ja kääntöpiste. Paluumatka käy ensin Rautuvankaa, Raututunturien ja Kutturapäiden-Pirttinokan välistä harvapuustoista laaksoa pitkin ja lopulta Luulammen lenkkiä pitkin takaisin Kiilopäälle. Juuri ennen yhtymistä Luulammen lenkkiin ylitetään tunturipuro, josta ei välttämättä selviä kuivin jaloin.