Kiilopää – tunturivaeltajan paratiisi
Urho Kekkosen kansallispuisto on upea vaelluskohde ja Kiilopää on paras portti kansallispuistoon.
Urho Kekkosen kansallispuisto ja siihen rajautuvat Sompion luonnonpuisto ja Kemihaaran erämaa-alue muodostavat 3000 neliökilometrin laajuisen Koilliskairan. Koilliskaira on laaja, asumaton ja luonnontilainen erämaa, mutta myös varsin turvallinen vaelluskohde. Autiotupaverkosto on tiheämpi kuin missään muualla maailmassa, tupien välillä kulkee selvä polku ja talvella usein latu. Huomioi kuitenkin, että suurin osa seudusta on vailla merkittyjä reittejä. Muista, että helpollakin tupavälillä voi eksyä, lumipyry voi viedä näkyvyyden ja välinerikko voi pysäyttää matkanteon.
Vaeltaja sulan maan aikana
Lumet sulavat Kiilopään seudulta yleensä toukokuun lopulla. Kesäkuun alku on upeaa aikaa retkeilyyn, sillä parhaimmillaan lämpötila saattaa jo lähennellä kesäisiä oloja, mutta itikoita ei vielä ole. On kuitenkin varauduttava siihen, että varjoisissa notkelmissa saattaa joutua kahlaamaan lumessa, ja reitti kannattaa suunnitella niin, että mahdollisesti tulvivat joet ylitetään siltoja pitkin.
Keskikesällä tunturikasvit kukkivat, keskiyön aurinko tunnelmoi taivaalla ja lämpimät yöt mahdollistavat kevyemmän rinkan. Toisaalta vaivana ovat verta imevät hyönteiset sekä joskus voimat imevä helle.
Elokuulla itikat vähenevät ja illat tummuvat. Syyskuun alkupuoliskolla ruskan väriloisto on huipussaan ja loppukuusta saattaa jo tavata aamulla kuuraa yön miinusasteiden jäljiltä. Molemmat kuukaudet ovat loistavinta patikkavaeltamisen aikaa.
Lokakuu on yleensä vielä kelpo kuukausi patikointiin Urho Kekkosen kansallispuistossa. Sääennusteita on seurattava, sillä suurehkokin lumentulo on mahdollista. Todennäköisemmin kuitenkin maassa on kauniisti ensilunta, joka ei kävelyä mainittavasti häiritse, ja vesistöt alkavat hiljalleen jäätyä. Makuupussin on jo oltava mallia talvi.
Vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa talvella
Talvivaellus on siinä mielessä jopa helpompaa kuin vaeltaminen kesällä tai syksyllä, että sukset ja ahkio liukuvat, eli parhaimmillaan sekä eteneminen että varusteiden kuljetus on melko kevyttä. Jos hanki kantaa, pakkasta tai tuulta ei ole paljoa, ja aurinkokin paistaa, mikään ei ole parempaa kuin olla hiihtovaelluksella!
Kuitenkin talvi kokonaisuutena on huomattavasti vaativampi vuodenaika eräretkeilyyn kuin sulan maan kausi. Alku- ja keskitalvella pakkasta voi olla 30, jopa 40 astetta, ja päivän valoisa aika on lyhyt. Vaatetukselta ja makuupussilta vaaditaan paljon ja kunnon otsalamppu on välttämätön.
Niin kauan kuin talvessa on ollut vain pakkaspäiviä, usein ainakin maaliskuuhun saakka, hanki ei metsäseuduilla suuresti kanna. Tunturissa tuuli pakkaa hangen kantavaksi jo alkutalvesta, ja metsässä ratkaisun tarjoavat pitkät metsäsukset.
Ennen muuta talvi on aikaa, jolloin on hankalampi tietää etukäteen millaisia olosuhteita on tarjolla. Ruskavaellusta suunnitellessa voi varsin selkeästi suunnitella päivämatkojaan sen mukaan, että patikointivauhti on sama kuin omalla seurueella yleensäkin, esimerkiksi olkapäänlepuutustaukoineen kolmisen kilometriä tunnissa. Talvella lukema voi olla mitä vain vaikkapa kilometrin ja viiden kilometrin tuntivauhdin välillä, riippuen hangen upotuksesta ja siitä, sattuuko haluttuun suuntaan menemään valmista kelkan tai suksien jälkeä.
Tyypilliset olosuhteet talvivaellukseen eri kuukausina
Vuodet eivät ole veljiä eli vaihtelua on. Suuntaviivoja voidaan kuitenkin antaa:
- Marraskuussa ei ole takeita, että lunta olisi riittävästi hiihtovaellukseen, ja samalla takeita ei ole myöskään siitä etteikö vaellusviikon aikana sataisi niin paljon lunta, että käveleminen käy hankalaksi.
- Joulu- ja tammikuussa lunta riittää hiihtämiseen. Lumi on pehmeää ja upottavaa, mutta samalla kevyttä ja sitä ei ole valtavan paksulti. Pakkasta voi olla hyvin paljon. Yleensä jäät ovat jo kantavia, mutta säätietoja on seurattava ennalta huolella. Päivän valoisa aika on vain muutamia tunteja.
- Helmikuussa pakkasta voi edelleen olla paljon, mutta valoisaa aikaa on jo selvästi pitemmälle iltapäivään. Kämpänvälin saattaa ehtiä hiihtää ilman otsalamppua. Hiihtovaeltajia ei ennen hiihtolomien alkua ole paljoa, vaan hyvinkin saattaa hiihdellä viikon aivan Kiilopään lähikämpillä näkemättä ketään. Myöskään uria kämppien välillä ei välttämättä ole, lukuun ottamatta varsin varmaa Kiilopää–Luirojärvi-huoltokelkkauraa.
- Maaliskuussa valoa riittää jo loistavasti ja kovimmat pakkaset alkavat olla takanapäin. Hankikantoa ei luultavasti vielä ole metsäseuduilla, mutta joinakin keväinä voi olla. Vaeltajien määrä lisääntyy ja kämppien väleillä on jo todennäköisemmin latuja.
- Huhtikuussa todennäköisesti pääsee hiihtämään kantavalle hangelle. Ei välttämättä ensimmäisellä viikolla, jos talvi on sinne asti edennyt ilman plussakelejä. Toinen viikko on todennäköisin hankikantoviikko, mutta jos on aikainen ja lämmin kevät, hanki voi alkaa jo pehmetä. Hankikantoa saattaa olla viikkomäärin tai sitten vain lyhyemmin. Jos päivisin alkaa olla lämmintä, kannattaa herätä viimeistään auringon noustessa, tai vaikka jo aamu-neljältä, jotta pääsee aamupäiväksi luistavalle hankikannolle.
Vuokraa vaellusvarusteet Kiilopäältä
Suomen Ladun vuokraamosta Kiilopäältä löydät myös kaikki retkeilyvälineet: rinkat, teltat, makuupussit keittimet ja riippumatot. Talvisin tarjolla on perinteisen ja vapaan suksia, tunturi- ja metsäsuksia, lapsi- ja tavara-ahkioita, otsalamppuja sekä lumikenkiä ja liukulumikenkiä.