Kestävä kehitys on luonnollinen osa päivittäistä työtämme
Kestävä toiminta on Kiilopäällä osa koko toiminnan strategiaa, sillä periaatteenamme on tarjota asiakkaillemme omin lihasvoimin tehtäviä, luonnossa tapahtuvia aktiviteetteja ja -elämyksiä.
Olemme sitoutuneet ehkäisemään ja vähentämään toimintamme ympäristövaikutuksia ja työskentelemme aktiivisesti kestävän kehityksen edistämiseksi jatkuvasti toimintaamme kehittämällä ja uusia tavoitteita vuosittain asettamalla.
Vaikutuksemme ympäristöön
Käytämme 100 % uusiutuvaa tuulisähköä, ympäristöystävällisiä ja -merkittyjä tuotteita, ja kun teemme hankintoja, hankimme resurssitehokasta teknologiaa. Mittaamme ja seuraamme ympäristötehokkuuttamme säännöllisesti, myös mittaamalla veden, sähkön ja energiankulutusta sekä toiminnassamme syntyvän jätteen määrän.
Olemme sitoutuneet vähentämään veden- ja energian kulutustamme, lajittelemme ja kierrätämme lähes kaiken jätteemme, hyödynnämme ruoanlaitossamme yhä enemmän lähi- ja luomutuotteita ja olemme sitoutuneet tuottamaan mahdollisimman vähän jätettä, käytämme biohajoavia astioita vain tilapäisesti erikoistilanteissa, tarjoamme asiakkaille puhdasta ja raikasta hanavettä, oppaamme käyttävät kesäretkillä vain merkittyjä reittejä ja mittaamme vuositasolla hiilijalanjälkeämme.
Olemme osa yhteiskuntaa
Kiilopää tunnistaa osansa paikallisena toimijana ja osana yhteiskuntaa. Haluamme toiminnallamme ilmentää paikallisuutta. Toimimme saamelaisten kotiseutualueellla, mikä yhdessä ympäröivän tunturiluonnon kanssa luo vahvan, erityisen taustan toiminnallemme.
Paikallisuus näkyy muun muassa:
- tuotteissa, joita myymme minimarketissamme
- ravintolassamme erityisesti sesonkituotteissa
- saunamaailmassamme ja
- tapahtumapalveluissamme
Inklusiivisuuden lisääminen osana kulttuuriamme
Sitoudumme kaikkien ihmisten tasa-arvoiseen kohteluun
Palvelemme asiakkaitamme tasa-arvoisesti ja sitoudumme panostamaan enemmän inklusiivisuuteen. Emme pysty tarjoamaan esteettömiä kokonaispalveluita, mutta teemme jatkossa työtä sen eteen, että ainakin osa palveluistamme olisi esteettömiä. Asiakas- ja vierailijakokemuksen kehittämisessä keskeisiä edelleen kehitettäviä asioita ovat sekä infrastruktuurin laatu että mm. ravintolapalvelut ja paikallisuuden vahvistaminen. Sitoudumme palkkaamaan henkilöstöä kaikkiin työtehtäviin, myös johtoon (erityisesti paikallisyhteisön ja vähemmistöjen jäseniä), ilman ikään, rotuun, sukupuoleen, vammaisuuteen, sosioekonomiseen asemaan tms. liittyvää syrjintää
Taloudellinen kestävyys tarkoittaa jatkuvuutta
Toimintamme Kiilopäällä on taloudellisesti kannattavaa, pitkäikäistä ja jatkuvuutta luovaa. Suomen Latu Kiilopää on tarjonnut toimintaa jo vuodesta 1964. Vastuullisena työnantajana maksamme työntekijöillemme reilua palkkaa, työllistämme henkilökuntaa läpi vuoden ja tarjoamme heille muun muassa alaan ja toimeen liittyvää koulutusta sekä tukea asuntoasioissa.
- Tunnistamme merkityksemme työpaikkana, veronmaksajana, paikallisena toimijana sekä osana Suomen Latu ry:tä
- Toimintamme on taloudellisesti kestävää ja jatkuvaa
Sustainable Travel Finland -merkki
Vuoden 2022 lopulla Suomen Latu Kiilopäälle myönnettiin Visit Finlandin STF-merkki. Visit Finland edistää Suomen kiinnostavuutta kansainvälisesti kestävänä ja houkuttelevana matkakohteena. Visit Finlandin visiona on, että Suomi on johtava kestävän matkailun kohdemaa. Tässä työssä ja kehityksessä Kiilopää haluaa olla mukana! Suomen Latu Kiilopää on sitoutunut kokonaisvaltaisesti kestävän ja vastuullisen matkailun edistämiseen – työn takeena on STF-merkki, ja matka vastuullisuuden tiellä jatkuu!
Green Key -ympäristömerkki
Tunnustuksena kehitystyöstä hotellimme on saanut kansainvälisen Green Key -sertifikaatin vuonna 2021. Green Key -merkin saanut hotelli on sitoutunut henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen ja majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen. Ympäristömerkki on kansainvälinen ja se edistää kestävää matkailua. Ympäristösertifioitujen hotellien myötä matkustajilla on entistä paremmat mahdollisuudet tehdä ympäristön kannalta kestäviä valintoja sekä pienentää omaa hiilijalanjälkeään.