Polkujuoksu tuntureilla

Kiilopää tarjoaa erinomaiset puitteet polkujuoksuun. Tunturikeskuksen lähiympäristön merkityillä reiteillä eksymistä ei tarvitse pelätä, ja sopivaa juostavaa riittää niin aloittelijalle kuin kokeneelle. Tunturimaastossa fyysistä haastetta riittää kovakuntoisimmallekin. Toisaalta lajin luonteeseen kuuluu kävelyn ja juoksun vuorottelu, joten polkujuoksu antaa Kiilopäällä hienoja elämyksiä myös kuntoilun alkumetreille.

Monesta muusta tunturialueestamme poiketen Kiilopäältä ja sen lähialueilta löytyy paljon vauhdikkaita hiekkapintaisia polkuja. Niistä saamme kiittää jääkautta sekä pohjoisen karua luontoa – maaston humuskerros on monin paikoin ohut. Toki löydät halutessasi myös vaativia tunturikivikoita.

Kiilopään polkujuoksuviikko vie osallistujat alueen parhaille poluille opastettuina yhteisöllisinä lenkkeinä. Tarjolla on erilaisia ryhmiä perheistä ja aloittelijoista aina hyväkuntoisiin kokeneisiin juoksijoihin. Polkujuoksuviikon lenkit kertovat polkujuoksun monipuolisista mahdollisuuksista Kiilopäällä. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi lähistön merkittyjä metsä- ja tunturipolkuja, avotunturipolkuja sekä koko päivän pitkä polkujuoksuretki ikivanhaa Ruijanpolkua Sompion luonnonpuiston läpi.

Monia reittivaihtoehtoja

Kiilopäältä aukeavat lähestulkoon loputtomat polut Urho Kekkosen kansallispuistoon. Jos kunto ja erämaaosaaminen riittävät, juoksuvaellus vaikkapa varaustupiin tukeutuen alkaa ja päättyy luontevasti Kiilopäälle. Juoksuvaeltamista pääset kokeilemaan turvallisesti opastetussa ryhmässä myös Kiilopään Tunturihaaste -tapahtumassa kauneimpaan ruska-aikaan.

Kiilopäältä käsin autoileva polkujuoksija voi tehdä omia päiväretkiä myös Hammastunturin erämaahan ja pidemmillä ajoilla jopa Lemmenjoen kansallispuistoon ja Kevon luonnonpuiston kanjonireitille. Pienen siirtymän päässä odottavat alueen kullankaivuun historiasta kertova varsin tasainen ja helppo Kultareitti sekä osin kivikkoinen polku Ivalojoen Kultalaan, jossa voi halutessaan yöpyä erilaisissa varaus- ja autiotuvissa.

Polkujuoksu Kiilopään tuntureilla vaatii ymmärrystä paikallisesta ilmastosta. Kelit voivat muuttua kesälläkin todella nopeasti. Siksi sääennusteet pitää lukea tarkoin.

Etenkin vaihtelevassa kelissä ja kaikilla pitkillä polkujuoksuilla kannattaa pakata juoksureppuun polkujuoksukisoista tutut turvallisuusvarusteet. Perusvarustukseen kuuluu vettä, energiaa, päähine tai panta, kepeä vedenpitävä takki, avaruuslakana sekä syksyn pimetessä riittävän tehokas otsalamppu ja varalamppu. Aurinkolasit, hansikkaat, eristävä paita ja ohuet vedenpitävät housut kuuluvat kelin mukaan -harkintalistalle. Taiteltavat sauvat tuovat turvaa jalkavahintojen varalle etenkin pitkille retkille.

Merkittyjen reittien ulkopuolella kartta ja kompassi kuuluvat mukaan. Jos tukeudut matkapuhelimen karttaan, lataa kartat ennalta, sillä Kiilopään takamaastoissa on katveita kännykkäverkoista.

Fyysisistä haasteista kiinnostuneet voivat kellottaa ajan Kiilopään portilta Kiilopään huipulle ja takaisin portille tai tutustua hurjaan Kiilopään kierrokseen.

Tärkeää: Huomioi juostessasi muut kulkijat! Polkujuoksija väistää aina rauhallisemmin tunturissa kulkevia. Kuten kaikilta pitkiltä retkiltä, myös polkujuoksuilta kannattaa turvallisuussyistä jättää reittisuunnitelma joko tunturikeskukselle jäävälle reissukaverille tai vastaanotosta löytyvään retkivihkoon. Etenkin erämaisille juoksuille kaveri tuo turvaa. Älä yliarvioi kykyjäsi ja varaudu aina tunturiluonnossa pahimman varalle. Toivotamme ikimuistoisia polkujuoksuja Kiilopäällä!